keskiviikko 2. joulukuuta 2020


Kätevä emäntä odottaa joulua <3


Iltaa ihmiset! Voin kertoa, että onpahan ollut viikko! Korona kurittaa liikunta-alaa huolella. Uusien rajoitusten tultua julki perjantaina meni muutama tunti, kun oltiin tehty päätös, että Unisport sulkee ovensa 30.11.-20.12. Olin nähnyt kaveriani pari päivää ennen ja hän mietti, että no sittenhän mulla onkin aika leppoista. Joo ei! Meidän liikuntasuunnittelutiimi väkersi kirjaimellisesti tyhjästä livestreamtunnit asiakkaille kolmessa päivässä. Vielä 3 tuntia ennen tiistain BodyCombatia meillä ei toiminut musiikit, mutta rahalla ja apuvoimilla sen sitten sai ratkaistua lopulta. Mutta siis (yli)töitä on nyt tehty ja aika hapoilla ollaan. Onneks tilanne rauhoittuu nyt kyllä kun homma pyörii. 


Lupasin marraskuussa postauksen kätevästä emännästä. Pikku projekti ei edellä mainitusta syystä tullut valmiiksi marraskuussa, mutta ehkä joulukuussa saisin sen tehtyä, ja se voisikin olla yksi joulukalenterin luukku. Tein lapsille joulukalenterin, josta kuva ylhäällä. Jokainen punainen luuku paljastaa pienen lahjan piilopaikan. Tiistaina Sandra sai tyllihameen ja tänään Ada trikoot. Luvassa on muovailuvahaa, vilkkuvat heijatimet, sukkia, pikkareita, pieniä pelejä, piparin leivontaa, eväsreti metsään säiden salliessa, askartelua jne. 

Jos jotakuta kiinnostaa, miten kalenteri on tehty, niin alla ohjeet. 

Tarvitset:

Ohuehkoja oksia
(Spraymaalia)
Havunoksia
Valonauhaa
Joulukoristeita
Ohutta rautalankaa
kestävää, mutta ohuehkoa nauhaa tai narua
Laput naruineen luukuiksi


Asettelin oksat kuusen muotoon, ja kiinnitin ne yhteen naruilla keppien päiden kohdilta. Maalasin kokonaisuuden hopean värisellä spraymaalilla ja annoin kuivua. Kiinnitin rautalankalla kalenteriin havunoksia koristeeksi ja viimeistelin joulukoristeilla sekä valonauhalla. 
Kiinnitini kartonkiluukkuihin narun ja ripustin ne kalenteriin. 

Hyvää joulunodotusta kaikille!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti