tiistai 8. joulukuuta 2020

Ryhdikäs raskaus - valmennuksen antia, palautetta ja jatkoideointia








Heippa! Tänään hieman kuulumisia verkkovalkmennuksestamme <3 
Yksi ensimmäisistä asiakkaistamme Rea sai juuri 12 viikon valmennuksemme päätökseen. Rea olikin esimerkillinen asiakas, sillä hän teki seurantamme mukaan kaikki tehtävät ajallaan. Lopussa asiakkaat saavat antaa palautetta ja kehitysehdotuksia valmennuksesta, ja alla olevat lainaukset ovat suoraan hänen suustaan.

Palautteessa kysyimme ensin, vastasiko valmennus osotuksia, ja jos, niin miten erityisesti.
" Valmennus vastasi odotuksiani. Valmennuksessa oli kattavaa tietoa lantionpohjasta ja niiden lihasten toiminnasta. Muistutukset taukojumpista olivat paikallaan useaan kertaan! Sain myös parannettua liikkuvuutta, jonka harjoittamista olen laiminlyönyt ennen raskautta. Valmennuksen jälkeenkin alan keskittymään liikkuvuuteen paljon enemmän!"

Meidän valmennuksessamme onkin useita liikkuvuutta parantavia harjoituksia Yin- joogasta taukojumppaan, ja venyttelystä lantionpohjan rentoutusharjoituksiin. Liikkuvuusharjoittelu toki parantaa liikkuvuutta, mutta myös tukee henkistä jaksamista, sillä rauhalliset liikkeet ja hengitykseen keskittyminen rauhoittaa kehon lisäksi myös mieltä.


Miten valmennus tuki edistymistäsi?
" Pilatesharjoitteet sekä rentoutumisharjoitteet auttoivat kipuihin sekä henkiseen jaksamiseen."

Ryhdikäs raskaus- valmennuksessa pilates on keskeisessä osassa harjoittelua. Raskausajan pilates on erittäin hyvä tapa pitää lantionpohjan kunnosta huolta raskauden aikana. Pilatesharjoittelu auttaa ryhdin kannattelussa, sekä parantaa myös liikkuvuutta.

Kysyimme valmennuksen lopussa myös kehitysehdotuksia, ja Realla olikin ehdotus, että ravitsemuspuoli olisi valmennuksessa aikaisemmassa vaiheessa. Tätä on toivoneet myös muut valmennukseen osallistuneet, joten ilman muuta otamme tämän Päivin kanssa harkintaan. Alunperin ravitsemus laitettiin loppuvaiheeseen sen takia, että pääpaino valmennuksessa on ryhdin ylläpitämisessä ja toisaalta neuvolassa annetaan jo paljon ohjeita raskauden aikaiseen ravitsemukseen. 

Rea toi palautteessa ilmi myös sen, että usein tuoreilla äideillä saattaa olla synnytyksen jälkeen sellainen olo, että ketään ei enää kiinnosta äidin hyvinvointi. Rea kaipasi tietoa esimerkiksi imetyksen aikaisesta ravitsemuksesta sekä harjoitteista lasten kanssa. Nämä palautteet eivät olisi voineet tulla parempaan aikaan, sillä kuten aikaisemmin jo lupailimme Päivin kanssa, jatkoa on suunnitteilla...

Kiinnostuitko valmennuksesta?
Lue lisää ja varaa paikkasi tästä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti