Perhe-elämää poliisikoiran kanssa

Kuten varmaan moni lukija (te kaikki rakkaat 10 ihmistä <3) tietääkin, meillä asustaa lemmikkikissan ja -koiran lisäksi myös miehen poliisikoira Peno. Peno on mieheni ensimmäinen poliisikoira, ja rodultaan Belgianpaimenkoira malinois. Peno tuli meille aikalailla tasan vuosi sitten pikkupentuna Saksasta ja nyt ollaan hänen kanssaa saatu viettää vauhdiasta elämää vuoden verran.

Monella saattaa olla käsitys poliisikoirista samanlaisina lemmikkeinä, kuin vaikkapa mäyräkoirat. Voin kertoa, että ainakin meidän perheessä ero lemmikin ja Penon välillä on suuri. 

Peno on sanalla sanoen vilkas (uskoisin että kaikki malikat ovat).  Peno on miehelläni mukana aina töissä, missä sitä treenataan, mutta missä se joutuu olemaan myös paljon autossa paikallaan. Tämä tietysti lisää vaan energian määrää kropassa entisestään. Mieheni käyttää hyvin paljon myös vapaa-aikaa treenatakseen Penolle milloin mitäkin, ja tämä taas vaatii paljon joustoa minulta, koska olen enemmän vastuussa muusta perhe-elämästä. Malinois on jalostettu tekemään, tekemään ja tekemään, ja se kirjaimellisesti hyppii seinille, jos se ei saa kanavoida tekemistään järkevästi. 

Meillä Peno ei ole juurikaan tekemisissä lasten (1- ja 3 v) kanssa. Se ei ole lapsille pahuuttaan vaarallinen tai muuta, mutta vietikkäänä koirana lähtee aivan varmasti lapsen perään, jos hän kirkuu ja juoksee ym. Tälläisiä asioita on aika vaikea selittää pienille lapsille, joten Peno on päivisin joko töissä miehen kanssa, miehen kanssa treenaamassa vapaa-ajalla tai ulkotarhassa, missä sillä on lämmitetty koppi. Iltaisin lasten mentyä nukkumaan Peno tulee sisälle, ja saa 90% illoista nahkaluun järsittäväksi että sillä olisi jotain tekemistä. Muuten se tepastelee ympäri olohuonetta ja keittiötä, syö muruja, rikkoo mitä sattuu löytämään (kyniä, lelujaa, lasten leluja), avaa eteisen liukuoven ja tuo kaapista pipoja ja hanskoja, kaivaa sohvapöydän alta tavaroita, tulee ihmisten päälle nuolemaan naamaa... Peno kyllä uskoo kun sille sanoo että mene rauhottumaan jonnekin, mutta sama rumba jatkuu jos joku liikahtaakin paikaltaan, tai jos yli 3 min on kulunut :D

Monella saattaa olla myös käsitys, että poliisikoiraa voi silitellä, halailla ja muutenkin käsitellä samoin kuin lemmikkilabbista. Koiran ohjaaja varmasti voikin, mutta jos esimerkiksi minä silitän Penoa, niin se seisoo noin 2 sekunttia paikallaan ja jos en lopeta, niin se peruuttaa pois tai ottaa hellasti pikku purentaotteen sanoakseen että riittää. Kannattaa lopettaa silloin. Minä olen kuitenkin meillä se, joka leikkaa Penon kynnet, mutta en pystyisi sitä tekemään ilman että mies on siinä mukana. 

Muille ihmisille sanoisin, että Peno on jo vaarallinen. Sen ulkotarhan luokse ei todellakaan kannata mennä ulkopuolisten, se purisi aivan varmasti vierasta. En myöskään voisi nähdä tilannetta, että meille tulisi vieraita, ja Peno olisi kotona vapaana. 

Ehkä merkittävin ero lemmikkiin on kuitenkin se, että poliisikoira on työväline. Se tarkoittaa raadollisesti sitä, että jos koira todetaan huonoksi, se useimmiten lopetetaan. Tiedän muutaman tapauksen, jossa koiralle on etsitty uusi koti, mutta nämä tapaukset ovat olleet kaikki tilanteita, joissa poliisikoira ei ole halunnut purra ihmistä. Äärimmäisen aktiivinen koira, jolle suojelu ja puruhommat maistuvat hyvin, on hyvin vaikea sopeuttaa aktiiviharrastajankaan kotiin. Tämä on kauheaa, mutta todellisuus. 

Loppuun vielä kuva, jossa näkyy Penon pehmeä puoli. Tälläistä siis max 10 min päivässä :D