torstai 4. maaliskuuta 2021

 

Alkuviikon kalenterinäkymä


Suorittaminen - miksi sitä ei saisi tehdä?


Huomenta!


Tänään otan puheeksi asian, jolla varmaan sohaisen johonkin miniampiaispesään. Puhun tänään suorittamisesta, jota mielestäni pidetään melkein pahimpana syntinä maailmassa, heti kolmikuisen täysimetyksen lopettamisen jälkeen.

Miksi ihminen ei voisi suorittaa? Tai miten kukaan saa mitään aikaiseksi, jos suorittamista ei olisi?

Itse en ainakaan saisi siivottua koskaan (en ole pätkääkään siisti ihminen, mutta yleisen viihtyiyyden ja perhesovun takia siivousta on pakko tehdä), kukat kuolisivat sisällä ja ulkona, koiran kynnet tulisi leikattua pari kertaa vuodessa ja töissä asiat, jotka eivät ole niitä lemppariaskareita, jäisivät tekemättä. 
Suorittamisen vastustajat varmaan sanoisivat tähän, että ei se haittaa jos sisällä on kaaos ja lautaset homehtuvat tiskipöydälle, mutta itse ei ole sellaiseen valmis. Ihmisten, joille liikunta ei ole luontaista, on varmasti myös liikuntaharrastuksen aluksi suoritettava liikuntansa, jotta se tulee tehtyä. Onko terveellisempää suorittaa esimerkiksi puolen tunnin kälelylenkki kolme kertaa viikossa ehkä vähän hampaat irvessä lenkille lähtiessä, kuin jättää asia tekemättä, jotta "elämä ei mene suorittamiseksi"?

Eri asia on tietysti jatkuva liiallisuuksien vaatiminen itseltään. Jos päivästä suorittaa koko valveillaoloajan, niin siinä varmasti uupuu vaikka suoritettavat asiat olisivatkin mieluisia. Kannatan siis sitä, että päivässä on myös aikaa tehdä ihan mitä mieleen tulee ja huvittaa. Itse koitan pyhittää illat lasten nukkumaanmenon jälkeen lorvailulle. Joskus on pakko tehdä vielä vähän töitä, mutta ei usein. Minun on helpompi lorvailla telkkarin edessä, kun mies on kotona. Jos mies on yön töissä, päädyn helposti tekemään jotain suunnittelutöitä ja pohdintoja, mutta yritän päästä siitäkin eroon, koska olen huomannut, että se stressaa iltaisin tehtynä. Järki ja kohtuus kaikessa siis.




Pääviestini on kuitenkin, että suorita rauhassa! Suorittajat saavat aikaiseksi! Edellä mainittu on salainen mottoni, jota en uskalla yleensä paljastaa. 😁 

Kivaa loppuviikkoa!

@veistolamette

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti