Treeniä mielelle ja kropalle

 Moi!

Täällä arki rullaa samaa tahtia. Eilen juuri mietin jo kulunutta vuotta ja miten se on mennyt tähän asti.  Asiat, mihin olen tyytyväinen ovat
- Olen saanut nyt vedettyä päivisin tai iltaisin vähän henkeä, kirjaimellisesti. Eli olen alkanut meditoimaan. En tykkää tuosta sanasta, se antaa kuvan, että  pitää pystyä istumaan lotusasennossa kaksi tuntia paikallaan ja lopulta lähteä levitoimaan. Jotain sanaa pitää kuitenkin käyttää ja olkoon se sitten meditointi. Itselle se tarkoittaa vain sitä, että istun 10 minuuttia sohvalla ja kuuntelen omaa hengitystä yrittäen painaa muut ajatukset taka-alalle. Useimmiten se on vielä hankalaa, mutta muutama onnistunut kerta on tullut myös. Suosittelen muuten hankkimaan jeesiä meditointiin jos sitä haluaa kokeilla. Itse käytän Headspace-appia. Miksi sitten meditoin? Mitä haen sillä? Mähän olen hoitovapaalla, mitä stressiä mulla vois olla? Mä olen suorittajaluonne henkeen ja vereen. Mulla on vihko, mihin mä kirjaan melkein koko päivän kulun ylös (voin kertoa siitä lisää vaikka ensi kerralla). Mä ahdistun, jos en tiedä mihin aika menee, vaikka se sitten menisi telkun katsomiseen tai lehden lukuun. Haluan saada paljon aikaan ja mulla onkin päivät yleensä aika täynnä ohjelmaa. Ohjelmalla tarkoitan lasten harrastuksia, Sisun ulkoilutusta, ruoanlaittoa jne., mihin aikaa menee yllättävän paljon (asioita muuten, mitkä pitää saada mahdutettua arkeen myös silloin, kun palaan päätyöhön 😱) ja mistä aiheutuu kiireen tuntua. Se, jos mikä stressaa aivan hemmetisti. Ja siksi meditoin. Kiireisimpinä päivinä meditointi on kaikista vaikeinta, sen huomaa heti. Sitten jos Sandra on päiväkodissa ja Ada nukkuu, eikä tehtävälistalla odota kymmentä asiaa, mitkä pitäisi unien aikana tehdä, meditointi on helpompaa.
Sandra ei muuten edelleenkään nuku päikkäreitä kotona. Se kiristää hermoja todella paljon, koska Sandra todellakin tarvitsisi ne edelleen. Sen huomaa klo 16 jälkeen, kun väsy alkaa painaa ja Sandra ei jaksa tehdä yhtään mitään. Illat menevät kiukutellessa lähinnä kotipäivinä (päiväkodissa nukkuu kyllä) ja jouduinkin perumaan meidän ilmoittautumisen lauantai-iltapäivän  Nallepainiin, koska ei jumpasta tule mitään väsyneenä. Nyt pitää ehkä kokeilla uutta taktiikkaa Sandran kanssa. Joko teen niin, että sängyssä on oltava puoli tuntia vaikka klo 13.30-14, tai sitten lähdetään kävelylle sitten kun Ada herää ja Sandra saa nukahtaa rattaisiin, missä saa pötkötellä sitten vaikka tunnin. Laitetaan mietintään.

- Yleensä liikunnan määrä. Olen seurannut arkiaktiivisuutta alkuvuoden,  ja saan askeleita päivässä sen n. 10 000 päivässä. Tämän päälle tulevat vielä treenit. Otan aktiivisuusrannekkeen pois aina ohjatessa tai salilla / rappustreenissä, niin saan tietää todellisen ARKIaktiivisuuden. Mulla on ollut nyt rutiinina treenata maanantaisin kehonhuoltoa kotona, keskiviikkoisin Möskärin mäessä rappusissa, torstaisin salilla sekä lauantaisin ja sunnuntaisin jumpassa. Lisäksi teen muutaman kerran viikossa lyhyen pilatesharjoituksen kotona ja lauantaisin käyn kaverin ja kolmen lapsen kanssa myös rappusissa vähän ravaamassa. Tämä määrä on toiminut hyvin mulle, ei tunnu olevan liikaa, mutta enempää en myöskään halua ottaa.

- Kirjojen lukeminen. Olen pitkään jo tuskastellut, kun tuntuu, että en kerkeä lukemaan kirjoja. Lehtiä kyllä, mutta en kirjoja, ja lukemattomien tietokirjojen pino on jo huomattava yöpöydällä. No, kuka sen ajan järjestää, jos en minä itse? Vaihdoin Hesarin vain digiversioon, peruutan yhden aikakausilehden tilauksen ja tein päätöksen, että menen vähän aikaisemmin sänkyyn iltaisin ja luen siellä vain kirjoja. On ollut ihan loistava päätös 😊

Ihanaa uutta vuotta!

Olen ihminen, jolle uusi vuosi ja syyskuun ensimmäinen päivä ovat erityisiä. Silloin saa aina tavallaan aloittaa jotain alusta 😅 Nuorempana tein älyttömiä lupauksia. Sain syödä vain salaattia, kaikki herkut olivat kielletty ja treenasi joka päivä raskaasti. Enää sellaiseen ei ole mahdollisuuksia, mutta ei kyllä haluakaan. Olen aina elänyt suhteellisen terveellisesti, mutta aina on myös jonkin verran parannettavaa. Nyt uutena vuotena tein lupauksen, että lisään kasvisten määrää pääaterioilla. Hedelmiä ja marjoja syön kyllä, mutta kasviksia en ole syönyt todellakaan tarpeeksi. Toinen lupaus on se, että keskivartaloni on hyvässä kunnossa tämän vuoden lopussa. Selkä on taas aika huonossa kunnossa ja en vuosi synnytyksen jälkeen pysty edelleenkään hyppimään tai juoksemaan lantionpohjan heikkouden takia. Alotan nyt tehokuurin keskivartaloharjoittelua ja jos en nää edistystä huhtikuussa, niin varaan ajan fysioterapeutille. Vuodessa lantionpohjan ja linea alban pitäisi olla jo paremmassa kunnossa. Kolmas lupaus on, että pidän tietyistä arkea helpottamista rutiineista kiinni. Asioita, joita ei niin mielellään tee, mutta joiden tekeminen helpottaa seuraavaa päivää, seuraavaa ohjausta tms ja on sen takia tehtävä. Eli loppujen lopuksi tavoitteeni on saada arkeen uusia tapoja suhteellisen pienillä muutoksilla. Nuorena (olen kyllä edelleen aika nuori 😀) piti koittaa vääntää kaikki kerralla, nyt tajuan, että tavoitteilla on paljon paremmat mahdollisuudet onnistua, kun työn tekee pienin askelin.
Luin muutama kuukausi sitten Anna Perhon Antisäätäjä-kirjan. Siinä oli paljon hyviä pointteja, mutta yksi parhaista liittyi tavoitteiden porrastamiseen. Elämän osa-alueet tai roolit listattiin ja niille annettiin numero nelosesta kymmeneen sen mukaan, kuinka tärkeä osa-alue itselle on. Omia roolejani ovat esim. äiti, ohjaaja, vaimo, lapsi, ystävä, eläinten emäntä. Kun asioille oli numeroidut niiden painoarvon, piti asialle antaa seuraavaksi arvosana sen mukaan, kuinka hyvin asiaa tällä hetkellä hoitaa. Jos painotusnumero ja arvosana olivat lähellä toisiaan, asia kulki jo aika hyvin. Jos asia taas oli itselle tärkeä, mutta antoi asian hoidolle huonon numeron, piti Perhon kirjan ohjeen mukaan miettiä yksi asia, joka nostaa arvosanaa yhdellä. Mielestäni systeemi on aika hyvä. Kukaan ei pysty nostamaan itseään arvosanasta 6 arvosanaan 10 hetkessä, mutta kun asian purki muutamaan konkreettiseen askeleeseen, ja jakaa tehtävän vaikka vuoden ajalle, tavoite tuntuu mahdolliselta. Suosittelen kokeilemaan 😊

Arki rullaa meillä ennallaan. Peno on jo iso ryökäle ja hyvin raskas😅 puree, hyppää sohvalle, varastaa tavaroita... kamala eläin🤫🤭 onneksi Peno on miehen mukana töissä aina töissä ja myös salilla jne. Sisun kanssa teen nenähommia edelleen joulutauon jälkeen. Miolta poistettiin hampaita marras-joulukuussa hammassyöpymätaudin vuoksi. Se ei enää todennäköisesti pysty syömään ratsuja ollenkaan, mutta onneksi märkäruoka maistuu yhtä hyvin.
Lapset täyttivät vuoden ja kolme vuotta 😢😍🥳 samaan aikaan tosi haikea olo, tavallaan myös kaipaan jo, että arki helpottuisi kun lapset oppivat itsenäisimmiksi.
Joulu vietettiin miehen vanhemmilla Tuusulassa. Siellä meitä oli meidän lisäksi miehen veli ja hänen tyttöystävänsä sekä yhteensä neljä koiraa. 😅 joulupukki kävi ja Sandra oli aivan haltioissaan🤩

Palataan ensi viikolla 😊

Peno 🐶

Meille tuli tosiaan tuo pikku perkele noin viikko sitten. Peno on rodultaan belgianpaimenkoira malinois, niin kuin suurin osa poliisikoirista alkaa olemaan. Mieheni koira tuli Saksasta kasvattajalta, joka on kasvattanut koiria aikaisemmin Saksan poliisille.
Alkuperin mulla oli vähän paha aavistus koirasta. Ajattelin, että se on aivan mahdoton koira joka vaan puree ihan koko ajan. Loppujen lopuksi Peno ei ole kovin erilainen, kuin Sisu pentuna. Molemmat ovat aika kovapäisiä palvelukoiria, joten ero johonkin pikku seurakoiraan on varmaan iso. Peno on aika kova nakertamaan, ja joo, on purrut kaikkia miestä käsistä, vaatteista jne, mutta se nyt kuuluu asiaan kaikilla koiranpennuilla. Penolla on myös aika kova raseurssivartiointi-taipumus ja se myös koittaa hanakasti ”väittää vastaan” ärisemällä ja puremalla kun sitä kieltää tekemästä jotain, joten mieheni saa varmaan ihan tosissaan vääntää sen kanssa jatkossa.
Penossa on kuitenkin myös pehmeä puoli. Se tykkää olla sylissä ja siliteltävänä kun vaan sattuu oikealle päälle 😍 ihana pikku poika. Aina pitää muistaa kuitenkin, että poliisikoira ei ole lemmikki, vaan työkalu. Ensi kerralla lisää Penon kuulumisia.


Meillä on viimeistä viikkoa hallinnut enterorokko. Sandra oli viimeviikon maanantaina kuumeessa, mutta vasta keskiviikkona tajusin, että se onkin enterorokko. Meillä oli kaikki muut sairaana paitsi mies. Itsekin olin tosi kovassa kuumeessa ja sain muutaman rakon käsiin ja jalkoihin. Sandra pääsi kaikin puolin helpoimmalla, Adalle taas tuli aivan hirveästi näppylöitä ja rakkoja. Hänellä oli pylly, jalat, kädet ja käsivarret aivan kamalassa kunnolla ja ovat edelleen pahan näköisiä. Onneksi nyt rakot ovat alkaneet kuivumaan.
Tällä viikolla uskalsin päästää Sandran päiväkotiin. Siellä on enterorokon lisäksi liikkeellä tällä hetkellä täitä ja kihomatoja💕😍😘😘😘 ne varmaan napataan sitten tällä viikolla. 😤

Päivät 136-174: väsymys

Heippa!
Heinäkuussa ei tullut kirjoitettua ollenkaan 😬 Sandra oli kotona, niin omaa aikaa oli päivässä ehkä kaksi tuntia. Tänään Sandra palasi tarhaan, niin heti käytän tilaisuuden hyväksi kun Ada nukkuu ja kirjoittelen vähän.

Tällä hetkellä väsymys yövalvomisten ja yleisen arjen pyörittämisen takia on asteikolla 1-10 noin 7 1/2. Univajetta on kunnolla, mutta tilanne on hallinnassa. Vielä pari viikkoa sitten olin jo asteikon loppupäässä ja se alkoi näkyä aika pahana unohteluna. Ensinnäkin hukkasin takkini, hupparini ja aurinkolasini. Kaksi kolmesta tosin löytyi viikkojen jälkeen, mutta silti. Veljen pojan ristiäisissä otin hajamielisyyttäni Adan auton turvakaukalon mukaan töihin, vaikka mies jäi juhliin vielä ja hänellä ei ollut omaa turvaistuinta autossa. Menimme illanistujaisiin, minne kaikki toivat ruokaa - unohdin kaikki ruoat kotiin.
Kerran menin käymään pikkukaupassa ja laitoin ovet kyllä lukkoon, mutta kun tulin takaisin autolle, huomasin, että Sandran puoleinen ovi oli ollut selällään koko ajan. Olen jatkuvasti myös liikenteessä likaisissa tai jopa reikäisissä vaatteissa kun en ole huomannut tahroja🙄🤯
Ada ei herää kuin maks kaksi kertaa yössä, mutta nekin väsyttivät paljon. Koska aamun herätys on aina viiden ja kuuden välissä, pitäisi myös mennä todella aikaisin itsekin nukkumaan. Olenkin parantanut tuossa asiassa, mutta joskus on illalla vielä joitakin hommia tekemättä niin ei ihan kahdeksalta pääse petiin. Nooo, jospa saisimme unikoulun pian tehtyä, niin Adakin alkaisi nukkua kokonaisia öitä.

La 29.6.- ma 5.8

Heinäkuussa kävin pari kertaa päiväreissulla miehen vanhempien mökillä. En ole mikään mökki- ihminen ollenkaan, mutta päiväreissut ovat kivoja, jos on hyvä sää. Kävin vasta heinäkuun lopussa heittämässä talviturkin. Harmi, sillä uiminen yksin meressä hiljaisuudessa oli ihanaa 😊 kaksi kertaa olen pitänyt kaverien kanssa aamupalapalaverin. Syödään herkkuja ja jutellaan. Kävin kampaajalla ekaa kertaa kahdeksaan kuukauteen, tein päiväreissun siskolle, näin kavereita, joita nämä harvoin, kävin osteopaatilla ja rannalla. Teimme päiväreissun Fiskarssiin Sandran kummitädin kanssa ja kävimme moikkaamassa miehen vanhaa sukulaista Porvoossa. Siinäpä tiivistettynä heinäkuu😊 näin jälkikäteen muisteltuna kesä oli 🤩 ja onhan sitä vieläkin jäljellä😊

Päivät 124-135: huolet

Varmaan jokainen äiti pystyy allekirjoittamaan sen, että lapsen saamisen jälkeen huolien määrä kasvaa tuhatkertaiseksi. Raskauden aikana huolehdin, että onko lapsi terve, ja miten sitä selvitään kahden pienen lapsen kanssa. Hormonimuutokset jne. aiheuttivat minulle raskausaikoina myös täysin irrationaalisia pelkoja. Sandraa odottaessani pelkäsin koko ajan autoa ajaessa, että joku ajaa kylkeeni kiinni. En siis uskaltanut ohitella autoja juuri ollenkaan. Adan raskaus toi mieleen myös kolme vuotta sitten sattuneen tapauksen, jossa mieheni työkaveri tapettiin työtehtävissä. Kuoleman aikaan odotin Sandraa. Aloin nähdä toistuvia painajaisia siitä, että joku tappaa meidän perheemme. Onneksi neuvolajärjestelmän kautta pääsin psykologille, ja jo pari käyntiä auttoi valtavasti.
No, raskauksista on nyt selvitty. Seuraavaksi huolta aiheutti Sandran poskeen ilmestyvä huomattavan iso luomi hänen ollessa kuukauden ikäinen. Luomi on tutkittu useasti, ja se ei ole vaarallinen, mutta tottakai se säikäytti. Adan kanssa viime viikon aikana oudot oksentelut saivat miettimään heti jotain vakavaa ruoansulatusjärjestelmän sairautta, varsinkin kun Ada on aina ollut kova puklaamaan ja koska hänellä on todettu kohonnut riski sairastua elämänsä aikana keliakiaan. Mediassa on ollut julkkisten lasten kuolemia syöpään ja kaveri on kertonut työstään vakavasti sairaiden lasten kanssa. Tuntuu, että ihan milloin vain myös minun lapseni voi saada leukemian.
Pelkään myös nykyään paljon enemmän oman terveyteni puolesta. Tuntuu, että kaikki saavat syövän ja osa selviää, osa ei. Tuntuu, että minun vuoroni voi olla milloin vain.
En kuitenkaan todellakaan halua jäädä vain vellomaan huolensa, vaikka huolet eivät väistykääm piiruakaan käskemällä. Ainoa tuskaa helpottava asia, minkä olen tähän asiaan keksinyt, on se, että koittaa oikeasti elää elämää niin, että tiedostaa sen rajallisuuden ja on kiitollinen jos ei nyt joka päivästä, niin joka viikosta. Tämä on kaikkien kliseiden äiti, mutta jos joku keksii muuta helpotusta tähän terveellisten elintapojen lisäksi, niin saa kertoa.

Ma 17.6.-pe 28.6.
Arki rullaa samaa rataa. Viime viikolla oli Adan neuvola, ja kaikki on hyvin, vaikka pituutta olikin tullut vähän vähemmän tällä kerralla. Kävin kaverin kanssa Kaivarissa Carusellissa syömässä ja nurtsilla jätskillä ja työkaverien kanssa lounaalla. Nämä onnistuivat vielä suht helposti, kun Sandra oli vielä viime viikolla päiväkodissa. Torstaina oli hänen viimeinen päivänsä, ja menimme koko perhe sen kunniaksi rannalle.
Juhannusaatto meni aamulla puistossa lasten kanssa ja illalla perheen kanssa Haltialassa. Meidän piti mennä Seurasaareen katsomaan kokkoa, mutta metsäpalovaroituksen vuoksi kokooja ei saanut sytyttää. Päätimme sitten vaihtaa suunnitelmaa, ja mennä Haltialaam katsomaan eläimiä, kekkuloimaan pikku koskeen, ja syömään. Päätös oli hyvä, juhannus oli tosi kiva 😊 Juhannussunnuntaina meille tuli pari kaveria syömään. Tein taas myös aivan mielettömän hyviä Tori- löytöjä. Ostin Sandralle kolmet kengät yhteensä 40€ :lla. Kahdessa kenkäparissa oli vielä laput kiinni.

Tämän viikon tiistaina olimme Sandran kummitädin kanssa Lintsillä. Ada oli jotenkin ihmeen hiljainen ja paikallaan koko ajan. Onneksi kerkesimme käydä muutamassa laitteessa, sillä ravintolassa huomasin, että Ada oli oksentanut rattaat aivan täyteen mustikka- banaani- pannaria mitä söi välipalalla. Kävimme vaihtamassa vaatteet ja annoin vähän maitoa. Minuuttia myöhemmin Ada oksensi keskellä ravintolaa kaiken kaaressa päälleni 🤮 varavaatteet loppuivat niin piti sitten lähteä kotiin, mutta onneksi tosiaan kerkesimme käydä parissa laitteessa ja syömässä.
Torstaina otin Sandran mukaan kauppaan, mitä en ole tehnyt kuukausiin. Ennakkoasenne oli se, että reissusta ei tule mitään, S ei suostu istumaan kärryissä, karkaa, heittäytyy lattialle, ottaa tavaroita hyllyistä ja huutaa kun ei saa jotain. Mutta Sandra käyttäytyikin todella hyvin, ja oli tosi kiva käydä kaupassa hänen kanssaan. 😍
Eilen mies lähti Sandran ja Sisun kanssa mökille ja sain olla yksin kotona. Tai siis Adan ja Mion kanssa eli melkein yksin. 😁 ihanaa joka tapauksessa💕

Päivät 23, 24, 25 ja 26 - kun mutsilla menee huuruun

Huh, tulipa vähän pidempi väli kirjoittamisessa 😐 syy päiväkirjassa 👇🏼

Usealla kaverillani on lapsia. Äitinä sitä aina jotenkin vertaa itseään väkisin muihin ja yksi asia minkä olen huomannut, on se että ainakin tuntuu siltä, että mulla menee helpommin hermot lapsiin kuin muilla äideillä. Muut jaksavat loputtomasti selittää lapsilleen miksi ei saa tehdä jotain ja odottaa vaikka puoli tuntia kävelyä autolle. Sandralla alkaa tuo uhmaikä tulemaan ja mulla kyllä koettelee hermoja aika kovasti. 😼
Esimerkiksi tänään Sandra on ollut aivan hirvittävän pahalla päällä. Hän on tehnyt kaikkea kiellettyä ihan tahallaan ja sai myös kaamean raivokohtauksen kun en suostunut kantamaan häntä huoneesta toiseen. Kun olen yksin kotona, Sandra käyttää usein tilaisuudet hyväkseen kun imetän, ja ottaa jotain kiellettyä käteen, tunkee vauvan tutin omaan suuhun, kaivaa kiellettyjä kaappeja jne. Puhumattakaan jo aikaisemmin kertomistani aamuista, jolloin pukemisessa ja kävelyssä autolle tosiaan kestää. Puistoon kyllä myös jaksetaan aina kävellä, mutta voimat loppuvat jännästi aina kun pitäisi lähteä kotiin. Myönnän, että aika usein joudun kantamaan Sandran ei ehkä niin hellästi kotiin. Aika usein myös kielletyt asiat lähtevät Sandran kädestä napakasti ottamalla vaikka varmaan paras olisi neuvotella ja selittää asia. Väkisin pukeminen ei myöskään ole mitenkään kivaa, mutta välillä pakollista, kun viideskään kehotus pukea itse ei tehoa. Ja faktahan on, että mitä enemmän lapsi huomaa, että hermot menee, sitä hauskempaa on tehdä kiellettyjä asioita. Koirat ja lapset ovat siitä samanlaisia, että mitä enemmän niille raivoaa, sitä enemmän kunnioitus rapistuu. Tässä asiassa voi varmaan kehittyä, mutta itsellä on vielä aika paljon matkaa jäljellä. 😅


La 9.3., su 10.3., ma 11.3. ja ti 12.3.

Lauantaina vein Adan äidilleni nukkumaan ja lähdin Sandran kanssa Hakaniemeen Sacandic- hotelliin aamiaiselle. Sinne tulivat myös pari kaveriani liikuntapiireistä, oli kiva vaihtaa kuulumisia 😊 Sandrahan ei ole nukkunut nyt päiväunia ollenkaan viikkoon, mutta olen joka päivä yrittänyt. Ei maistunut nyt lauantainakaan unet ja niinpä lähdimme sitten väsyneenä Nallepainiin. Autossahan uni tulee sitten nopeasti 😴🙄
Sunnuntaina kävimme lasten kanssa puistossa ja illalla minulla oli ohjaustunnit. Ärsytti aivan valtavasti, kun tein muutaman koreografia- mokan 🙈 yksi niistä oli vielä iso jonka asiakkaatkin varmasti huomasivat.
Illalla menimme miehen kanssa aika myöhään sänkyyn, mikä oli sitten virhe, sillä sain nukuttua koko yönä ehkä kolme tuntia. Sandra alkoi oksentaa yhdentoista aikaan ja lakananvaihtokertoja tuli sitten ihan tarpeeksi monta. Sitten tietysti vauvan syötöt siihen päälle, niin aamulla oli kyllä aika rapsakka olo.
Maanantaina sitten ei juuri tapahtunut muuta kuin Sandran hoitoa, hänelle nousi kova kuume illalla niin häntä piti juottaa aika paljon oksennustaudin päälle. Kävin Adan kanssa kirjastossa illalla ja lainasin Sandrallekin kasan kirjoja.
Eilen tiistaina mies oli päivän töissä. Kävimme aamulla äidilläni tartutuksen uhallakin. Käytin Sisun lasten kanssa ulkona kolmen aikaan ja silloin arvasin, että tauti on tainnut tarttua muhunkin. Päästiin kotiin ja kerkesin valmistautua hetken ja sitten alkoikin sellainen show että ei tarvitse uudelleen kokea enää. Noin neljän tunnin ajan oksensin koko ajan ja samalla piti saada lapset nukkumaan. Oli aivan kamalaa. Mies tuli kotiin, käytti koiran ja aloitti itse oksentamaan yhden aikaan yöllä. Viime yönä en siis myöskään ole nukkunut kuin pari tuntia 😴

Päivät 21 ja 22 - jos asia on omissa käsissä niin mikä olisi täydellinen lapsiluku?

Moi taas :)

Viime aikoina olen miettinyt paljon lapsilukua. Meillä lapset on hyvin suurella todennäköisyydellä nyt tehty. Itselläni suurin syy on taloudellinen. En tykkää siitä, että rahaa on niin paljon vähemmän käytössä kotona ollessa. Toisaalta enää ei töitä edes voi tehdä niin paljon kuin ennen. Kolme vuotta sitten ohjasin päätyön päälle joka ilta jumppaa missä ei ollut kyllä järkeä jaksamisen kannalta, mutta rahaa oli ainakin käytettävissä hyvin. Nyt en voi enkä halua olla enää monena iltana kotoa pois. Lasten ulkovaatteet, harrastukset ja päiväkoti kuitenkin maksavat tuhansia euroja vuodessa. Kolme lasta tarkottaisi myös uuden auton hankkimista, minne mahtuisi kolme turvaistuinta. Jos lapsille haluaa omat huoneet, mikä teini-iässä viimeistään on mielestäni välttämättömyys, meidän pitäisi taas muuttaa isompaan asuntoon ja ottaa lisää lainaa.
Monelta kolmilapsisen perheen äidiltä olen myös kuullut, että kolme lasta on myös epäkäytännöllistä esim. matkojen takia. Kaikki matkat on suunniteltu kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle. Kolmannesta saa maksaa aina extraa.
Jos rahasta ei olisi kiinni, niin totuuden nimissä haluaisin vielä kolmannen lapsen. Sandran kohdalla en koskaan ollut enkä ole haikea kun hän kasvaa, mutta nyt Adan kanssa toivoisin, että hän ei kasvaisi ollenkaan vaan jäisi pieneksi vauvaksi. Ihan kamalaa, kun jo nyt joutuu heittämään kirppiskamoihin pieneksi menneitä vaatteita 😢 Ada on maailman helpoin vauva, tämä vaikuttaa asiaan suuresti. Sandra oli paljon vaativampi vauvana ja on sitä edelleen.
Mies on vielä varmempi kuin minä siitä, että lapsia ei tule enempää. Hän ei jaksa enää hoitaa pieniä lapsia näiden kahden jälkeen vaan tehdä jotain muuta vapaa-ajalla. Kaipa miestäkin on kuunneltava tässä, joten pikku hiljaa täytyy kai hyväksyä se, että lapsiluku on täynnä. Täytyy tietenkin olla kiitollinen siitä, että on saanut nämä kaksi tervettä lasta ja nauttia nyt heidän ollessa pieniä. 😊


Torstai 7.3. ja perjantai 8.3.
Torstai oli taas kauppapäivä. Ostin ekaa kertaa savusimpukoita, joista koitan huomenna tehdä pastan. Lapset olivat illalla mummilla hoidossa pari tuntia. Kotiin päätyäni tein vielä lempiruokaani Butter Chickeniä ja pesin Sisun.

Eilen oli muskari aamulla. Sandra oli taas ihan innoissaan siellä. 🤩 Sandra on nyt useana päivänä jättänyt päiväunet väliin.  Hän nukkuu noin 11-12 tuntia yössä, ja herää seitsemän aikoihin. Luulen, että klo 12 päiväunet tulevat vähän liian aikaisin. Olen nyt kotona kuitenkin pitänyt samaa päiväuniaikaa kuin päiväkodissa. Pitää miettiä mitä jatkossa tehdään, eilen ainakin Sandra oli ihan mahdoton illalla kun ei ollut nukkunut. Tilannetta sai vähän helpotettua kun annoin Sandran auttaa leipomomisessa. Se on niin kivaa Sandran mielestä, että paha mieli unohtuu hetkeksi. 😊